lauantai 3. marraskuuta 2012

Aika pysähtyä


Ajattelin pitää vielä pari päivää taukoa tän blogin kanssa, mutta en sitten malttanut. Vieläkään ei vaan jaksa keskittyä täysillä tekemisee, ihan huuhaa olo. Kuitenkin selvitän päätäni piirtämisellä niin miksipä en niitä julkaisisi vaikken ookkaan täydellisen tyytyväinen. 
Vietän pyhäinpäivää vanhan tavan mukaan hiljentymällä ja sytyttämällä kynttilöitä rakkaiden muistolle. En jotenkin osaa vielttää halloweeniä tai muutenkaan, liian moni on lentäny enkelinä taivaalle. Joskus on vaan tarve pysähtyä rauhassa muistelemaan. Hautausmaalla oli taas kaunista.


-Palkinto part 4 & 5 kuukauden sisään! Kiitos Marsa ja Maria! Omia suosikkejani en siis vieläkään linkkaan, tosin Marian blogi on myös yksi uusista suosikeistani, joten ainakin se vilkaiskaa. Jännää että ootte ruvennu tykkäilemään tästä blogista näin paljon viimeaikoina. Merkki siitä että jotain on tehty oikein.

5 kommenttia:

  1. hautausmaalla oli tosiaanki kaunista. oli pakko käydä illalla vielä uudestaan, vaikka aamulla kirkon jälkeen tuliki käytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mie kävin jo eilen, sytytin H.lle kynttilän muistolehdolle... jouluna on kaikken kaunieinta. ku on lunta ja kynttilöitä vielä enemmän. Siellä on vaan turhan monta muistettavaa.

      Poista
  2. Ihana banneri:) Ja sulla on niin omaperänen blogi<3

    VastaaPoista
  3. Ihanan erillainen blogi! :) Banneri on kiva <3

    VastaaPoista