keskiviikko 7. marraskuuta 2012

a Cup of tea

Mitä maailma olisikaan jos ei ois niitä ihania ihmisiä jotka on aidosti omia itsejään? Tai jos ei ois niitä ketkä saa vaan hymyn huulille, vahingossa tai tarkoituksella. Onnea on huomata ettei ole onneton.

Elämä jatkuu. Ei vaan jaksais ihmisiä jotka valittaa, on tullu viimepäivinä huomattua kuinka helposti valituksen sanat lipsahtaa, myös omasta suusta. Kaikki on loppujen lopuksi hyvin, silti pitää toistaa; miul on kylmä, minuu väsyttää, ei jaksa, ei kiinnosta, en tahdo. Ei osata olla onnellisia pienistä asioista, saati arvostaa niitä. 

Tällä hetkellä nautin täysillä niistä pienistä hiljasista hetkistä ja niistä kun voi nauraa ja nauttia. Miksi meidän pitää tehdä itse elämästämme kurjaa murehtimalla olemattomia asioita? En enää jaksa sitä. Olen onneton kun olen, sitten voin olla taas onnellinen. Niin helppoa se on.

2 kommenttia:

  1. tää oli hieno teksti! mietin tänään just itsekkin että valitukset vaan lipsahtaa suusta ja kaverit joutuu kuuntelemaan niitä :/ toisaalta ei kaikki päivät voi olla täydellisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuo on niin totta! ja joskus on aihettakin valittaa, mut liika on liikaa, mitä väliä jos hiukset ei oo täydellisesti tai paidassa on minimaalinen tahra helmassa. Kuka välittää? Toisaalta joskus maailman pienimmätkin asiat tuntuu suurille jos sille päälle sattuu...

      Poista