rakastan.

Voi rakkautta. Koko päivä on taustalla soinu Lana Del Rey. Like !

Keittiöstä kuuluu ompelukoneen hurina. Äiti ompelee miun vanhojenmekkoa. Ukko kattoo ollarissa iskän kanssa raveja. Tekis mieli maalata kuvaa miusta ja veljestä. Se pyörii tuossa ylhäällä. Mutta työ on opistotalolla, eikä miulla oo edes öljyvärimaaleja kotona. Mitä pitempään työtä tuijottelee sitä valmiimpi - ja rakkaampi se on. Työllä on mielettömästi merkitystä ja oottelen että se saa arvoisensa paikan seinällä.

Aamulla äiti ripusti miun töitä olohuoneen seinille. Sinne päätyi mm. tuo omenankukka öljyvärimaalaus. Muistelen etten muita tänään ripustettuja töitä en ole edes esitellyt. Lähinnä varmaankin siksi että ne ovat garfiikkaa (joka ei todellakaan oo miun vahvin laji) ja vuosilta 2006, 2008 ja 2011. Ehkäpä näätte nekin vielä joskus?

Tuossa viimeisenä pyörii yksi monesta suunnitelmasta uudeksi ulkoasuksi. Odotelkaas vaan, jokukerta säikäytän teidät upouudella ja ihanaisella ulkoasulla. Siihen voi kyllä mennä kuukausi... tai pari tuntia. Olis ihan kiva itekkin tietää milloin sen saan valmiiksi. Jotain muutakin olen teidän päänmenoksi keksinyt! Hihiii

Vähitellen pitäisi saada pari projektia valmiiksi, nekin tulee sitten aikanaan esittelemään täällä. Voi kääk jos meinasin vielä värkkäillä ihmisille omatekoiset joulukortit niin pitäis varmaan jo nyt alottaa. Toisaalta jos en ite vietä joulua (ainakaan Suomalaista) niin tarviiko miun värkkäillä maailman suloisimpia kortteja.. ainakaan kaikille..?

Pianointia

Mitä oon menny tekemään? Ei ihan heti tuu mieleen kuvailla omaa soittoonsa, sitten ihan ylimuokata sitä ja heittää sitten blogiin. Äh. No tein sen jokatapauksessa. Oon harkinnu tätä pitkään pienes mieles salaa - kaikki voi kuulla miun soitossa ne monet välivuodet jotka nyt harmittaa. Oon kuitenkin syksyn aikana parantanu ihan hurjasti. No kyllä te kestätte.

Pianointi ja musisointi muutenkin on vaan niin miun juttuja. Joka ilta vierähtää tunti, tai kaksi soittaessa jotakin instrumenttia. Ja kun saa uuden kappaleen soitettavaksi ei loppua näy. Mietin usein että miten meikäläisillä kestää hermot kuunnella. Toisaalta kuunteli ne sitäkin kun soittelin pienenä pimpelipom kappaleita joiden niminä oli trampoliini, pupun loikka, piipaa-auto,...

Piirustelu videoita on tulossa piakkoin lisää (heti kun kerkiän) ja niistä te ootte tuntuneet tykkäävän. Heittäkää tähänkin mielellään risuja ja ruusuja. Tiedän kyllä jo nyt että laatu on mitä on, panostan sitten seuraavassa siihen enemmän. (Tai no ensimmäisenä tutkin missä on ongelman lähde.) Ps. videon alla on biisin alkuperäinen versio.

a Cup of tea

Mitä maailma olisikaan jos ei ois niitä ihania ihmisiä jotka on aidosti omia itsejään? Tai jos ei ois niitä ketkä saa vaan hymyn huulille, vahingossa tai tarkoituksella. Onnea on huomata ettei ole onneton.

Elämä jatkuu. Ei vaan jaksais ihmisiä jotka valittaa, on tullu viimepäivinä huomattua kuinka helposti valituksen sanat lipsahtaa, myös omasta suusta. Kaikki on loppujen lopuksi hyvin, silti pitää toistaa; miul on kylmä, minuu väsyttää, ei jaksa, ei kiinnosta, en tahdo. Ei osata olla onnellisia pienistä asioista, saati arvostaa niitä. 

Tällä hetkellä nautin täysillä niistä pienistä hiljasista hetkistä ja niistä kun voi nauraa ja nauttia. Miksi meidän pitää tehdä itse elämästämme kurjaa murehtimalla olemattomia asioita? En enää jaksa sitä. Olen onneton kun olen, sitten voin olla taas onnellinen. Niin helppoa se on.

Aika pysähtyä

Ajattelin pitää vielä pari päivää taukoa tän blogin kanssa, mutta en sitten malttanut. Vieläkään ei vaan jaksa keskittyä täysillä tekemisee, ihan huuhaa olo. Kuitenkin selvitän päätäni piirtämisellä niin miksipä en niitä julkaisisi vaikken ookkaan täydellisen tyytyväinen. 

Vietän pyhäinpäivää vanhan tavan mukaan hiljentymällä ja sytyttämällä kynttilöitä rakkaiden muistolle. En jotenkin osaa vielttää halloweeniä tai muutenkaan, liian moni on lentäny enkelinä taivaalle. Joskus on vaan tarve pysähtyä rauhassa muistelemaan. Hautausmaalla oli taas kaunista.

-Palkinto part 4 & 5 kuukauden sisään! Kiitos Marsa ja Maria! Omia suosikkejani en siis vieläkään linkkaan, tosin Marian blogi on myös yksi uusista suosikeistani, joten ainakin se vilkaiskaa. Jännää että ootte ruvennu tykkäilemään tästä blogista näin paljon viimeaikoina. Merkki siitä että jotain on tehty oikein.

En unohda koskaan

Aivain mielettömän ihanan ihmisen muistolle. 

Jään kaipaamaan siun hymyä ja elämänasennetta. 

En unohda koskaan.

Kiitos kaikesta.

Jatkan vielä pari päivää blogitaukoa. En jaksa keskittyä mihinkään ja ajatus harhailee. Työ ei tee kunniaa niinkuin sen pitäisi. Tää kuuluukin tunne kuvien puolelle, enemmän sitä elämää...