sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Moottorisahamurhaajan paluu


Kuviskurssi 3, työ 1
Yksi kuva, kaksi merkitystä. Toisen merkityksen kuvasti siis saa kun rajaa tekstit ja samalla tuon taustalla olevan "murhaajan" pois. Siispä no kaikki varmaan keksivät että rajaamattoman kuvan kuvateksti kuuluu samalla lailla kun kuvan teksti. Rajatumman kuvan tekstiksi nyt käy vaikka 'Nuoret pariskunnat ovat taas innostuneet uudelleen retkilystä.' Dadaa!

Pohjana siis tuollainen lyijykynäsytty ja tekstit oon maalannu vesivärillä paperille ja sitten leikannu ja liimannu ne paikoilleen.

Viikonloppu meni siis töitä viimeistellessä, ajaen ekaa kertaa koskaan autoa, lukien psykologiaa, miettien mitä kaikkee sitä ennen joulua pitäs tehä ja paljon muuta! Huh kun pitäs tehä paljon kaikkee! Onneks perjantaina on taskvärkki = pidennetty viikonloppu. Sitten vaihtuukin jo jakso. Rästihommat pitää olla tortaiks tehty, joten pyhitän perjantain taiteilulle!

perjantai 28. syyskuuta 2012

Kuviskurssi kunnialla loppuun?



Tässä viimeillat väkerrelly kuviskurssin töitä loppuu, lukenu kokeisii ja juossu paikasta toisee pää kolmantena jalkana. Nyt blogger vielä tuhos tuon animaation. Pöh. Lähen viikonlopuksi rauhottumaan mökille = ahmin mahdollisimman monta koulukirjaa ja valmistaudun ensi viikon kokeisiin ja teen loppuun kaikki palautettavat työt. Ensiviikkoon!
+ sillon myös koko kuvis kurssi 3 kokonainen esittely! ja muitakin taiteiluja tältä ajalta...

maanantai 24. syyskuuta 2012

Price tag






Kuvistunnilla 'pitää' näyttää 3 omavalintaista videota. Näytän 3 jotka on tehneet minuu sillon joskus suuren vaikutuksen kun näin ne ensimmäisen kerran. 
Price tagissa on ihanat ja kauniin karut sanat, jotka on inspiroinu minuu moneenki otteeseen ja oon sen musiikkiin myös tehnyt taideproggiksenki yli puolivuotta takaperin. 
Seuraava video on maata näkyvissä festareilta viime marraskuulta. Sillon nuo sanat sai miulla menemään kylmiä väreitä. Muistan edelleen ne 3 hyvää työtä jorka tein, juuri tuon innoittamana.
Viimeisenä on vanha unicefin kampanja. Kumpa kaikki vaan opettaisivat lapsensa suvaitseviksi...



Sitten sain kanssa Liebster Blog palkinnon blogista Roope ja Torsti! Tack!



Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaajaa joka antoi haasteen sinulle 

2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Liebster blog- palkinnon ojennan seuraavaksi blogeille:

tarleenan piirtopöytä
riikas ketch
erityisenmukava
while we froze
mmy sketchbook

hihi ihania taideihmisten blogeja nuokin!


lauantai 22. syyskuuta 2012

Onnellinen bloggaaja


Viikko takaperin ostetusta kankaasta taiteilin tänään huivin ja pipon! Ja pipoon tupsun! Oli muuten ihanaa 4 vuoden tauon jälkeen ommella ompelukoneella, niinku oikeesti ommella. Hih! Ihana tapa alottaa aamu ja nautiskella pienistä asioista.

Viikon ehdoton kohokohta oli pianotunti, odoton läksytystä ja moitintaa etten ole edistynyt tarpeeksi välivuosieni aikana, mutta opettaja kehuikin ja suurempia väärinoppimisiakaan ei oo kuulema tullu, jeejee! Nyt harjottelen überisti ens viikolle läksyä, sain tunnilla pidätellä kyyneliä kun opettaja soitti miun suosikkikappaletta pianolla... <3

Tein muuten omaan huoneeseen taiteilijanurkkauksen. Siis siivosin pöydältä valtavat kasat monisteita ja muita papereita pois ja laitoin tilalle taiteilijatavarat.

Koulussa ei juuri muusta puhuta kuin vanhojentansseista ja koeruuhkasta. Kohta vaihtuu onneksi jakso ja hellittää kokeet, voin kuvitella vaan että kuinka paljon sillon ruvetaan puhumaan vanhoista kun se kurssikin alkaa.
Kuvistunneilla teen INTIA- animaatiota, suurensuuri projekti on siinä mutta toivon että valmistuu ajoissa ja laitan sen sitten tännekkin näytille. Rakastan Intian värimaailmaa, kulttuuria ja arvojakin (omalta osaltaan).

Ja niin! Psykologian tunneilla me pidetään unipäiväkirjaa ja muutenkin puhutaan unista, hih, siitä mie tykkään! Illan nautiskelen psykologian kirjan ääressä.

Pipo- ja huiviprojektista lisää ens viikolla veikkaan.

torstai 20. syyskuuta 2012

mielummi duoo ku sooloo


Eilen rupesin taas tekemään öljyväreillä. Tosin vaan luonnostelin lyikkärillä mustalle pohjalle, ens viikolla rupeen sitten maalaamaan tätä kuvaa mustavalkoisena. Näyttää hassulle tuollanen todellinen raakaluonnos, mutta siitä se kaikki siis lähtee. Kuvassa olen mie ja miun isoveli joka antaa pusuu poskelleni jos on hankala hahmottaa!

Mikä tärkeämpää tänään alkavat miun pianotunnit 5 vuoden tauon jälkeen, sitä ennen taisin soittaa 3 vuotta tunneilla ja nyt palaan samalle opettajalle. Toivon etten ole tuottanu hirveetä pettymystä, oon kuitenki kehittyny roimasti näitten vuosien aikana. Tunnen vaan itteni taas pikkutytöks joka menee pianotunnille harjottelematta ja ekana on läksynkuulustelu... kattellaa oonko viel hengis huomenna!

maanantai 17. syyskuuta 2012

Jypinkylän kuulumiset



Kierrätyskeskukselta ostin 26 postikorttia 5 eurolla ja tuossa yläpuolella ovat suosikkini. Ostin myös sieltä äidilleni 50v syntymäpäivälahjan, pelikortit, humiseva harju-pokkarin, kirjekuoria ja paljon muuta krääsää. Se on yksi suosikki ostospaikoistani. Tottakai ostin sitten myös perinteisesti vaatteita, kynslakkoja ja semmosia.

Käytiin myös kattomassa Magic Mike ja oli hyvä! Kielimatkakaveriakin nähtiin ja muita vanhoja tuttavuuksia. Niin ja arnolds, amarillo, coffee house ja muut vastaavat käytiin tottakai kanssa katsastamassa kun ei meiltä sellaisia löydy, vaikka en niitä oikeastaan kaipaakkaan.

Jyväskylän eurokangas oli kaikin puolin pettymys, (Lukekaa lisää Suunnitteilla: Wanhat 2013 osiosta) mutta löysin sieltä sentään ihanan trikoo kankaan! (alla) Ja samantien syntyi idea mitä tästä teen, arvaatteko te mitä tästä tulee?


Blogi on nyt myös virallisesti liitetty blogloviniin! Jos tahdotte sen liittyvän vielä muuallekkin niin toivokaa, katson mitä voin asialle tehdä ja kuinka nopeasti. 

Seuraavat 3 viikkoa pitäs painaa taas täysille eteenpäin. Sitten vaihtuu jakso ja helpottuu, ku oiski. Mietin etten ois voinu enää autokouluu huonompaa aikaa alottaa. On KIIRE. Samalla kaikki muu päälle. Ja en raaski jättää blogia tai muita harrastuksia vähemmälle. Pakko jättää elävän mallin piirustus pois. Nyyhkis. Mutta saanen ilokseni ilmoittaa että ensi keväänä miulle on kursseja täynnä jo 80 eli ei tarvia perjaatteessa kolmosella olla muuten koulussa kun äidinkielen pakollisella kurssilla. Ehheh!
Sitten on aikaa höntsäillä. Eiku lukee kirjotuksii ja pääsykokeisii. Eiku. Nii. Eiku.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Juliste viimemetreillä!


Juliste on koulussa jo viimemetreillä. Sabluunat ovat valmiit ja niitä on testattu, kuvat on paikoillaan liimausta (ja viimeistely silppuumista) vaille valmiita. Olen ihan kympillä innoissani! Jos saisitte jo ensiviikon loppupuolella nähdä valmiin työn? 
Vähän kantaanottavampaa matskua siis tulossa, lähinnä siksi että kaikki 'pienet' 7-luokkalaiset ovat toistensa kopioita, toiset vaan yrittävät olla vanhempia kuin toiset. Kukaan ei syystä tai toisesta uskalla näyttää tai olla oma itsensä. Koulua on kuitenkin ollu tässä jo aika kauan ja kun ikäluokkaa -99 kävelee vastaan tulee jatkuvasti uusia kasvoja joita en muista koskaan nähneeni.
En siis sinäänsä halua morkata muotia, tosin vihaan sitä kuinka se talloo joidenkin ihmisten itsetuntoa.

Ps. Lähden suomen matkailemaan huomenna, joten maanantaina varmaankin palaillaan asiaan! Jos kirppareilta, antikvariaateista, kangaskaupasta ja kirjakaupasta löytäisin kaikkea ihanaa mistä teillekkin kertoa!

tiistai 11. syyskuuta 2012

lorurasia


Haluaako joku helppoja kivoja ja hyviä sekä suomenkielisiä origamiohjeita? Täältä tulee jos kiinnostaa, vaikka videonkin kanssa jo pyydetään. Ja niin saa toivoa kanssa että millaisia origamijuttuja, ainakin 'lintuhimmelin' ohje  tulee vaikkette tahtoisikaan. Joku muukin on täällä törmännyt 'lintuhimmeliin' jo aikaisemmin?

maanantai 10. syyskuuta 2012

Rinnakkaiselon hankaluus



 -"If you were my husband, I'd poison your coffee"
-"If   you were my wife I'd drink it."

Sain kirjastolta ilmasiks vanhoja pahalle haisevia (ei vanhentuneen hajusia, ennemminkin joku kemikaali ja tupakka?) kirjoja. No näppäränä sitten rupesin askarteleen kellastunesita sivuista, ensimmäinen valmistunut juttu on tuossa yläpuolella. Itseasiassa kirja on 'hyvä'. Mietteitä vuosien takaa ja aika uskonnollistakin meininkiä. Seuraavaks opettelen tekemää origami lintuja?

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Carpe Diem



Se ois sitten siinä ja huomenna lähtee maailmalle! 
Mitä teille kuuluu?

maanantai 3. syyskuuta 2012

Millon tuli syyskuu?

Syyskuu tuo tullessaan koeruuhkan, nahkiaiset, autokoulun, kansalaisopiston kurssit, Jyväskylä reissun, deadlineja ja elävän mallin piirustusta. Sitten vaihtuuki jo jakso ja pitäs jaksaa panostaa ihan täysille kouluun - yhteiskuntaoppii ja historjaan. Ahdistaako - no ei tietänkään! JepJep.

Tekis mieli kertoa jotain jännää ja nasakkaa mutta eipä tuu kertakaikkiaan mitään mieleen. Rakastan meijän psykologiantunteja. Ja villapaitoja ja miun maailman paras ystävä kahvikuppia. Naurua ja todellisia ystäviä. 
Kesästä jäi käteen Malta, uusia ystäviä, rusketusraitoja, muistoja, ikävä ja omalla laillaan rohkeutta. Rakastuin tanssimiseen ja lämpimiin kesäöihin. Nautin uusiin ihmisiin tutustumisesta.
Toteutumattomia suunnitelmia: valvoa koko yö, leikkiä loputtomasti kummipojan kanssa, kuntoilla, uida järvessä, istua turhanpanttina puiston penkeillä... olla tekemättä mitään - sitäkään en tehnyt !
Opin kuitenkin syömään kaurapuuroa ja tonnikalaa, mikä ihmeellisintä; juomaan kahvia. Ja kyllä ystävät rakkaat luitte oikein.  Haikeilen jo nyt että kohta lukio on loppu. Voisin olla ikuisesti lukiolainen, tai edes opiskelija. Onko miun pakko joskus päättää mitä teen _aikuisena_? Kasvanko miekin joskus isoks? Jälkimmäisestä ei tarvii kantaa huolta, oon ikuisesti 160cm, tai ehkä metri 162cm jos hurjaks menee.

Laiska töitään luettelee ni jospas kertoisin sitten vähän mitä kuvis kurssi 3.lla ollaan tehty, 
niinku eilen lupailin.
Sitten kun nämä työt ovat valmiit... ehhhe eli ei koskaan..? Niin rupeamme tekemään johonkin kaukaiseen kulttuuriin liityvää ilmeisesti aika vapaata työtä. Mie NIIN haluisin tehä ehkä Intiasta. Tai jostain muusta eksoottisesta.  Katellaa katellaa. Nää eka valmiiks ni sitten! Ja kans sen videon tekoo ootan, miulla on jo tausta'musiikki' valmiina kun kaverit räppää erästä runoa... äikäntuntien satoa! 

Työ 1 - 1 kuva, 2 kuvatekstiä, viimeistelemätön. Ekan kuva on tarkoitus olla peurs kuva rakastuneesta parista nuotion äärellä. Suurempi rajaus osoittaakin että kyseessä on kauhuelokuvan mainos. Tekstiä en ole vielä työhön tehnyt ja joitan kohtia pitää vielä parannella ja suunnitella tarkemmin... hmmm....

Työ 2 - Sarjakuva "ryhmätyö" Valmis, kuvat 1, 3 ja 5 ovat omapiirtämiä.

Työ 3 - Juliste Tilanne on tällä hetkellä tämä. Vielä keräilen kuvia ja pitää tehdä sabluuna ja sitten vaa kokoamaan!



sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Oodi Ed Sheeranille








Jänskää pänskää. Miun _kuvispettaja_ lukee tätä blogia. Hih, ja mie vielä näytin tän blogin hänelle mikä on entistä jännempää! Tää viikko ja viikonlppu on menny yhessä hujauksessa. Pitäs keretä tekemään miljoona asiaa ens viikon aikana (sellasia asioita joita miun piti tehä jo viime viikolla..). Jos alottas siivomisella ja lukemalla ihanaa svenskaa kielioppikoetta varten....

Tekis mieli vaan istuu ja hengähtää mut siihen on aikaa viikon päästä! Mutta niin, Ed Sheeran! Ah! Noita kappaleita oon kuunnellu koko viikon ja sydän sulaa... Tuntuu et asun jossain huuhaa maailmassa missä voin vaa höntsäillä ja kuunnella Sheerania. Mutta ei. 

Huomenna päivitystä kuvis kurssi 3.stä. Tää postaus oli tosi random.
Kuunnelkaa Sheerania ja höntyilkää